Yrityksen uusi koti

Maarit kirjoittaa:

Tämä voisi olla kirjoitus siitä, että kannattaa varoa, mitä ajattelee, se voi vielä toteutua. Tai siitä, kuinka irtipäästämällä saa vapautettua energiaa, joka laittaa vauhtia rattaisiin. Tämä voi olla kertomus yhden unelman toteutumisesta. Tai sitten vain inspiroivan työtilan järjestämisestä itselle, rutiinien tuomisesta elämään (sanoinko sanan rutiini?), itsensä nostamisesta sohvalta ylös ja mielekkään tekemisen etsimisestä – tai kaikesta näistä.

Minulla on uusi työhuone, yritykselläni on uusi koti. Se sijaitsee ihanassa vanhassa huvilassa kahdeksan minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Vielä viikko sitten en tiennyt haluavani työhuonetta. Olen koko yrittäjyyteni ajan, lähes 12 vuotta, työskennellyt kotoa käsin. Ja sitäkin ennen: etätöitä olen aina tehnyt, kun se on vain ollut mahdollista. Keittiö on ollut työhuoneeni, sohva työskentelynurkkaukseni. Lisäksi olen pyörinyt paljon asiakkaiden tiloissa. Se on tuntunut toimivalta ja kustannustehokkaalta ratkaisulta. Tarkemmin kun ajattelen, viikko sitten en oikeastaan edes tiennyt, miten nousta sohvalta ylös tai että olen irtipäästämässä asioista, jotka ovat vieneet alkuvuodesta voimani lähes täysin.

Nyt istun työhuoneella eilen kasaamani kirjoituspöydän ääressä ja kirjoitan tätä tekstiä. Aina välillä vilkuilen maisemaa. Kuvittelen jäässä olevaan mereen laineet. Näen mielessäni jo vihreät puut. Huvilan hiljaisuus soi korvissani: muut työhuoneen täältä vuokranneet eivät ole vielä muuttaneet. Ja minusta tuntuu niin hyvältä. Omalta.

Kaikella on tarkoituksensa, paikkansa ja aikansa. Jos johonkin niin siihen uskon. Nyt minusta taitaa tulla myös irtipäästämisen voimaan luottava. Olen aina ollut niitä ihmisiä, joiden täytyy katsoa asiat loppuun asti. Usein se tarkoittaa kiinni roikkumista vielä silloinkin, kun sekä järki että tunteet sanovat, että luovuta jo. Mutta jos onkin näkökulma, jota en ole vielä huomannut? Entäs jos on yhä mahdollisuus? Olenko yrittänyt kaikkeni, jos luovutan liian ajoissa? Mitä muutkin ajattelevat?

Saatuani pisteen projektille, joka ei palvellut minua enää, tuntui kuin jokainen soluni olisi herännyt uudelleen eloon. Sohvalla ei enää ollutkaan niin mukava makoilla, Netflixin sarjat tuntuivat jo nähdyiltä. Yhtäkkiä huomasin unelmoivani, kaikesta. Loin mielikuvia tulevaisuudesta ja fiiliksistä, joita siellä minulla on oleva. Näin itseni korkokengät jalassa kulkemassa vanhassa tilassa. Sen mielikuvan myötä piipahdin toimitiloja esittelevillä sivuilla. Ajattelin selvittäväni, onko vanhoja toimistohuoneistoja vielä tarjolla ja mihin hintaan. Mutta se ei jäänytkään ihan siihen.

Huomasin puhuvani ääneen tästä huvilasta ja kuinka sitä ollaan muuttamassa asuinkäyttöön. Mutta ei vielä oltu. Merjalle ehdin sanoa, että en uskalla laittaa unelmiani paperille, koska joskus ne alkavat elää omaa elämäänsä. Niillä myös on viime aikoina ollut tapana ottaa johtotähdekseen vain se ensimmäinen lause. Siksi on täytynyt olla tarkkana, miten sen muotoilee. Jokin johdatti minut katsomaan työhuoneita läheltä kotiani. Ihan vain mielenkiinnosta. Pian olinkin laittamassa Merjalle viestiä: ”Minulla on työhuone.”

Tässä huvilassa on huone, jonka seinällä lukee: ”Tulla lujaksi. Pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle!” Tommy Tabermannin runoja. Olen nähnyt sen ensimmäisen kerran täällä kauan sitten. Silloin vierailin huvilalla asiakkaan ominaisuudessa ja tuo lause jäi vahvasti mieleeni. Herkkänä, mutta varsin lujatahtoisena ihmisenä koin sen kuvaavan juuri sitä, mikä usein on minulle niin vaikeaa. Viimeisen vuoden aikana olen palannut tuohon lauseeseen usein, lähes joka päivä. Kotona aamulla pukiessani näen tuosta seinästä otetun kuvan. Viime kesänä ihastellessani veden ja vuorten liittoa Bellagiossa, ajattelin tuon lauseen olevan kirjoitettu siellä. Nyt irtipäästämisen hetkellä postasin sen omaan Fb-virtaani voimalauseena vielä täysin tietämättömänä tästä työhuoneesta. Se on tuonut minulle rohkeutta, kun olen ajatellut olevani liian pehmeä. Muistuttanut herkkyydestä vahvuutena, kun olen kuullut olevani liian luja.

Kävellessäni katsomaan työhuonetta paukkupakkasessa, ajattelin, että ”jos se on se lausehuone, minun ei tarvitse edes miettiä.” Se oli.

Mitä teet siellä?” on moni kysynyt. Töitä kai työhuoneella tehdään, oletan. Todellisuudessa en tiedä. Monella tapaa työmaailmani on tällä hetkellä avoin. Mutta minusta tuntuu, että juuri tähän elämän hetkeen ja työtilanteeseen täydellisempää ratkaisua ei voisi olla. Ja minusta myös tuntuu, että tämä jos mikä johdattaa minua sinne, minne minun juuri nyt kuuluukin mennä.


Maaritin muuttoasu omasta kaapista:

Hupullinen neule – Anna Justper | Pitkä toppi – Vila | Paksut legginssit – Zara | Villasukat – ystävän neulomat | säärystimet – Lindex

Merjan muuttoapuasu omasta kaapista:

Neuletakki – Florence | Pusero – Capri Collection | Farkut – Capri Collection | Villasukat – messuilta ostettu | Huivi – Becksöndergaard

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *