Yrittäjätarinamme

Me kaikki yrittäjät olemme vähän erilaisia. Olemme siirtyneet yrittäjiksi hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Katsomme sitä eri lähtökohdista. Asetamme tavoitteita hyvin eri tavoin. Jokaisesta yrittäjätarinasta voi oppia, vaikka ei toimisikaan samalla alalla. Tai jakaisi samoja ajatuksia siitä, miksi yrittäjyys on juuri nyt itselle oikea valinta.

Kun suunnittelimme tätä blogia, halusimme nostaa yrittäjyyden yhdeksi pääteemaksi tyylin ja muodin rinnalla. Koska me itse olemme molemmat yksinyrittäjiä. Olemme olleet jo pitkään. Mutta myös siksi, että teemme koko ajan töitä monen yksin- ja pienyrittäjän kanssa. Koemme, että heidän tarinat olisi hyvä myös kuulla. Monessa isommassakin yrityksessä tänä päivänä toivotaan työntekijöiltä yrittäjähenkisyyttä. Vaikka kokemusta yrittäjyydestä ei olisikaan – eikä oikein tunne sitä kohtaan paloakaan – yrittäjätarinoista voi aina oppia.

Myös me olemme kaksi hyvin erilaista yrittäjää.

Merja kertoo:

Olen toiminut pian 13 vuotta yrittäjänä. Suoritin yrittäjänammattitutkinnon vuosina 2011-2012 ja tutkinnon jälkeen yritykseni sai aivan uuden suunnan. Koen, että tutkinto on yrittäjän urallani vedenjakaja – ennen tutkintoa lähinnä harrastin yrittämistä ja tutkinnon jälkeen minusta tuli ”täysverinen” yrittäjä.

Olen todella innostunut työstäni ja se harvoin ketuttaa minua. (Melkein) joka aamu on kiva lähteä töihin ja fiilistelen jo automatkalla päivän kivoja tulevia juttuja. Toki minullakin on huonoja päiviä, mutta yleisfiilis on melkein hyvä jollei täydellinen. 🙂 Toimenkuvani on moninainen ja kovin usein ei ole kahta samallaista päivää. Pääjuttuni on Capri Collection -vaatemerkin agentuuri, sen lisäksi minulla on edustuksessa Coal & Honey vaatemerkki (ihan uusi juttu Suomessa, iiiik!!), toppi- ja laukkuedustus, tuomme maahan kollegani kanssa huiveja, mentoroin, sparraan, teen tätä blogia Maaritin kanssa, kehitän yhtä uutta konseptia… You name it! Niin paljon kaikkea kivaa ja inspiroivaa!

Maarit kertoo: 

”Perustin aikoinani yritykseni tarjoamaan Personal Shopperin ja stylistin palveluita. Olin joutunut muutamaa kuukautta aiemmin jäämään pois vakituisesta työstä loppuunpalamisesta johtuen ja epäilin, ettei minua palkattaisi mihinkään voinnistani johtuen. Halusin kuitenkin tehdä jotain mielekästä, vaikka toipuminen oli kesken. Olin myös aina haaveillut omasta yrityksestä. Se idea vain uupui. Siitä asti yrittäminen on ollut minulle mahdollisuus tehdä töitä omien voimieni mukaan. Saan itse valita aikatauluni ja työmääräni. Jos voimavarat ovat vähäiset, vähennän töitä ja pidän enemmän vapaapäiviä. Se näkyy palkkapussissa, mutta on terveyteni kannalta välttämätöntä. Toisaalta yrittäjänä voin tehdä töitä silloin, kun inspiraatio on parhaimmillaan. Vaikka iltaisin tai viikonloppuisin.

Tähän asti olen elättänyt itseni ’yleisnaisjantusena’. Olen tehnyt hyvin erilaisia töitä, eri rooleissa. Sen jälkeen kun muutama vuosi sitten päätin lopettaa tyylikonsultin palveluiden tarjoamisen, minulla ei ole ollut erityistä palvelua tai tuotetta, jota myydä. Minä itse ja hyvin moninainen osaamiseni on ollut yritykseni päätuote – ja sellaisen myynti on ollut haastavaa. Nyt, kohta 12 vuoden yrittäjyyden jälkeen, kaipaan tuotteistusta ja selkeää konseptia. Ehkä työkavereitakin ympärilleni. Yrittäjyydestä en kuitenkaan tahdo luopua. Koen, että se on minulle ainoa oikea tapa olla mukana työelämässä.”


Merjan päivän asu omasta kaapista:

Neuletakki – Second Female | Pellavapaita – twist & tango | Housut – Capri Collection | Huivi – Mimmi&Mike | Nilkkurit – Rieker | Korut – Coal by Carlsson

Maaritin päivän asu omasta kaapista:

Pitsibomber – Morgan | Trikoopaita – Morgan | leveälahkeiset Caprit – Masai | Sukkahousut – Vogue | Punaiset nilkkurit – JonaK

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *