Hyvinvointia ihollesi – Soap & Balsam

(Kaupallinen yhteistyö)

”Minulle on aina ollut tärkeää se, mitä laitan iholleni. Myös silloin, kun työskentelin toisen intohimoni parissa. Olen tutkinut paljon kosmetiikkatuotteiden inci-listoja ja selvittänyt vaikuttavien aineiden taustoja. Ymmärsin, että luonnosta saatavissa raaka-aineissa piilee suuri voima ja mahdollisuus. Ensin aloin harrastuksenani valmistaa itselleni kosmetiikkatuotteita. Innostuin niin, että mietin, voisiko tästä tulla minulle uusi ammatti. Toisen äitiyslomani aikana jo unelmaksi kehittyneelle innostukselleni avautui mahdollisuus ja päätin siihen tarttua.”

Syntyi Soap & Balsam SB. Yritys, jonka päätuotteena ovat käsintehdyt luonnonsaippuat ja -kosmetiikkatuotteet. Kirsi, yrityksen perustaja, tekee niitä itse ihanassa pienessä pajassaan Helsingin Puistolassa, keltaisessa puutalossa. Saippuat ovat kauniita, kuin leivoksia. Ja niistä leviää miellyttävän pehmeä, mutta huumaava tuoksu. Tuo pelkkä tuoksu saa jo asettumaan tähän hetkeen ja olotilan rauhoittumaan.

”Kun suunnittelen tuotteita, mietin erityisesti, mitä ne tekevät ihollemme, miten ne vaikuttavat. Minulle on tärkeää, että tuotteeni ovat ihoa hoitavia ja ne auttaisivat myös erilaisten iho-ongelmien kanssa kamppailevia. Raaka-aineiden ominaisuudet vaikuttavat tietysti tuotevalikoimaan. Kosmetiikkalainsäädäntöönkin on tullut perehdyttyä tarkasti. Kaiken tämän huomioiden valitsen vain parhaimmat raaka-aineet. Niistä on syntynyt nykyinen valikoima, josta löytyy tuotteita jokaiselle ihotyypille ja erilaisiin ihon tarpeisiin. Tuotteet ovat tuoretuotteita, joten niissä ei ole säilöntäaineita. Siksi niistä kuuluu nauttia heti.”

Yrityksen alkuvaiheissa Kirsin silloisen kodin kylpyhuoneella tassuammeineen ja lempeine valaistuksineen oli tärkeä rooli. Hän haaveili omista kylpyhetkistä keskellä pahimpia ruuhkavuosia. Mietti, miten voisi omaa ihoaan hoitaa kylpyhetkissään parhain tavoin. Niin, että vaikutus säilyisi myös itse hetkeä kauemmin ja iho voisi hyvin. Kuitenkin niin, että aistitkin saisivat hemmottelua ja arkeen tulisi sen myötä ripaus luksusta. Siksi tuotteiden tuoksulla, ulkonäöllä ja ihotuntumalla niitä käytettäessä on oma merkityksensä: ne luovat nautinnon, ylellisyyden tunteen. Syntyi idea SB luonnonsaippuoista, jotka tarjoaisivat myös muille tuon pienen arjen luksuksen, mutta jotka erityisesti hellisivät ja hoitaisivat ihoa.

 

Yrittäjyys itsessään on Kirsille pitkäaikainen haave. Siinä häntä kiehtoo erityisesti mahdollisuus määrittää omat kehykset, joiden sisällä toimia ja olla luova. Mahdollisuus tehdä jotain ihan omaa ja hyödyntää toiminnassa kaikkia omia vahvuuksiaan. Luonnollisuus, kemikaalittomuus, puhtaus ja aitous ovat hänelle tärkeitä arvoja. Ne myös määrittävät hänen tavoitteitaan yrittäjänä. Vaikka yritys kasvaisi ja kehittyisi – ja sen on myös tarkoitus tehdä niin – hänelle on tärkeää, että kaikki tekeminen säilyy helposti lähestyttävänä, jalat maassa -toimintana. Taustalla vaikuttaa vahva halu auttaa. Että ihomme voisi paremmin ja sen myötä itsekin voisimme paremmin.

2012 perustettu yritys on kasvanut ja kehittynyt nopeasti. Verkkokaupan lisäksi tuotteita löytyy laadukkaista lifestyleliikkeistä ympäri Suomen. Vähitellen yrityksen toimintaan on valjastettu koko perhe ja vähän enemmänkin. Myös tuotevalikoima on laajentunut: saippuoiden rinnalle ovat ensin tulleet kosmetiikkatuotteet ja viimeisimpänä kylpy- ja kodintuotteet. Kehitystyö jatkuu yhä.

”Haluan tarjota asiakkailleni vain sellaisia tuotteita, joita laittaisin omallekin iholleni.”


Äitienpäivä- ja kevättarjous Soap & Balsamilta Tyylitellen-blogin lukijoille:

Ostaessasi tuotteita Soap & Balsam SB -verkkokaupasta yli 40 eurolla, saat -20 % alennuksen. Tarjous on voimassa äitienpäivään eli 13.5.2018 asti koodilla TYYLITELLEN

Loistava mahdollisuus tilata vaikka alkukesän pienet lahjat ja tuliaiset yhdellä kertaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *