Talvitakki-filosofiaa

Maarit kirjoittaa:

Jos jotakin vaatekappaletta haluaisin löytyvän vaatekaapistani monta ja useita, kaikissa eri väreissä ja monen mallista, niin takkeja. Juuri takilla koen voivani kertoa jotain erityistä persoonallisesta tyylistäni. Niillä on kiva leikitellä. Niiden avulla pystyy katukuvassa erottautumaan – ja ne kovin usein vaikuttavat ensivaikutelmaan, jonka annamme. Kiitos tämän ilmaston, jossa saamme kulkea takki päällä suurimman osan vuodesta ja juuri siksi tapaamme monet ihmiset ensimmäistä kertaa takki päällä.

Takkien suhteen olen erityisen kronkeli. Vaikea asiakas jopa, sanoisin. Haluan takkien istuvan hyvin, joka ei ole niin yksinkertaista lyhyen selkäni ansiosta. Lisäksi kaipaan takkeihin jotain jujua: erityisen naisellista leikkausta, kiinnostavia yksityiskohtia, hauskoja hihoja tai taskunsuita, näyttävää kaulusta… jotain. Ja tietysti takin pitäisi pitää minut lämpimänä. Erityisesti näin talvella.

En ole sitä palelevinta sorttia, joten sisätiloissa pärjään pikkupakkasillakin hyvin niillä samoilla mekoilla kuin syksyllä ja keväällä. En voi luonnehtia itseäni kerrospukeutujaksi: liian monta kerrosta vaatteita tarkoittaa useampaa helmaa, kaula-aukkoa, hihansuuta ja monta kerrosta kangasta – ja se saa minut tuntemaan oloni tukalaksi. Takin tulee siis olla riittävän lämmin, jotta voin pukea sen alle vain ohuen trikoomekon. Jalkani eivät enää tunne kylmyyttä: niiden tuntoaisti on menneiden talvien aikana jo karaistu. Käytän siis hameita ja mekkoja läpi talven, myös kovalla pakkasella. Se on vain takki-, asenne- ja sukkahousukysymys: tyyli ennen kaikkea! 😉

Talvitakin valinta on aina yhtä haasteellista. Tyyliltäni olen enemmän villakangastakkileidi kuin toppatakkiin kietoutuja. Villakangastakkien ongelmana on kuitenkin se, että ne eivät ole riittävän lämpimiä kun pakkanen kiristyy. Muistan lapsuudesta, kuinka äitini takkeihin teetettiin villavatiinista lämpökerroksia pitkiin ulstereihin, jos niitä ei ollut valmiina. Siten takeilla pärjäsi vielä 20 pakkasasteessa. Villavatiinia (oikeasti villasta kudottuja) ei enää saa peruskangaskaupasta edes kankaana. Kuulema sitä ei tarvita, koska takin alle puettu villatakki – tai kaksi tai kolme – ajavat saman asian. Mikään ei mielestäni ole villan voittanutta, kun puhutaan lämpimänä pysymisestä.

Olen jo pitkään ratkaissut talvitakkikysymyksen ompelemalla ne itse. Siten olen saanut erilaisia, värikkäitä ja itselleni sopivia hyvään hintaan loistavista materiaaleista. Joihinkin takkeihin olen saattanut kutoa myös villavatiinin välikerrokseksi: ohutta, hyvän lämpöarvon villalankaa muutama kerä, isot puikot ja ei kun villalevyä neulomaan. Joissain takeissa puolestani olen käyttänyt vanhoja, jo reikäisiksi menneitä, ohuita villapaitoja ja leikannut niistä takin sisään lämpökerroksen. Erityisen hyvin tällainen toimii, jos vuorikangasta ei ole ommeltu helmasta pussiin päällikankaan kanssa (valmistakeissa on ommeltu aina). Silloin kerroksien välille pääsee ilmaa ja se jos mikä lämmittää. Viima pidetään kehon ulkopuolella riittävän tiiviiksi kudotulla päällikankaalla (jossa siis myös on villaa) ja/tai hyvällä vuorikankaalla.

Mennyt syksy oli niin hektinen, että saatoin vain haaveilla takin ompelemisesta. Kankaitakin löytyy kaapistani jo useita odottamassa sopivaa hetkeä. Luulen, että ennen kuin joku niistä muokkaantuu takiksi asti, puhumme jo menneen talven lumista ja haaveilemme hellemekoista. Siellä olisi yksi ihana vaaleanpunainenkin kangas…

Kun eteeni osui tämä Wellensteyn takki, tiesin heti, että se ratkaisee ainakin tämän talven viimat. Takki on todella lämmin. Kuvauksien aikana pikkupakkasessa oli melkein liiankin lämmin. Se on siis järkiostos. Sen lisäksi takki on naisellinen, istuu hyvin, ei hetkahda pienestä räntäsateesta (kuten villakankaat helposti tekevät) ja siinä on ihana yksityiskohta: rimpsu etulistojen reunoissa! Mutta erityiseti ihastuin sen taskuyksityiskohtiin: kerrankin on otettu myös naisten takissa huomioon, että meillä saattaa olla vaikkapa puhelimia mukanamme, jotka tarvitsevat lämpöä ympärilleen – eikä niitä kaivaessa taskujen uumenista haluaisi pakkasella avata itse takkia!

Maaritin asu omasta kaapista:
Takki – Wellensteyn | nilkkurit – Fuzz | sukkahousut – Vogue | sormikkaat – Lasessor | huivi – Hugo Boss | säärystimet ja myssy  – tuliaisia Berliinistä

Kuvaushetkessämme Merjalla oli villakangastakki, ilman villatakkia ja -vatiinia, ja hän taisi palella suurimman osan ajasta. Kuulema vielä pitkään sisätiloihin jo palattuamme. Tosin pipattomuudellakin saattoi olla asiaan myös vaikutusta, Merjalla kun on kuulemma pipaton eikä tipaton tammikuu 😉 Hänen takki on upea klassikko: kaksirivinen villakangastakki, merimiestakin tyylinen. Se toimii tarvittaessa myös mekon kanssa, mutta on juuri oikean pituinen autoilijalle.

Merjan asu omasta kaapista:
Takki – Esprit | Housut – Capri Collection | Nilkkurit – Rieker | Käsineet – Gaucho | Kaulahuivi – Mimmi&Mike | Korut – Coal by Carlsson |

 

p.s. Villavatiinin tai vanhasta villapaidasta leikatun korvikkeen voi laittaa takkiin myös jälkikäteen. Se lämmittää, vaikka vuorikangas olisikin ommeltu pussiin.

p.s.s. Kiitos juoksuharrastuksen, pohkeeni ovat levinneet niin, että mitkään saappaat eivät enää toimi. Olen jo pitkään ratkaissut ongelman vetämällä pakkasella ohuet säärystimet jalkaani. Villaa nekin, tottakai.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *