Vaateostoksille saaristoon

Merja: ”Haluaisin viedä sut matkalle, joka on mulle aina kuin jonkinlainen meditaatio.”
Maarit: ”Minne?
Merja: ”Korppooseen. Olen menossa sinne esittelemään syksyn mallistoa ja sä voisit lähteä mukaan. Se on kyllä pitkä päivä. Matkaankin menee monta tuntia. Mutta tulen sieltä aina sellaisella fiiliksellä, kuin olisin ollut retriitissä. Siellä on niin kaunista ja ihanaa. Sen saman kokemuksen haluaisin tarjoilla sulle kanssa.”

Käännymme Turun moottoritieltä Nauvoon päin, Saariston rengastielle. Merja osaa jo maisemat ulkoa: ne ovat jääneet hänelle hyvin mieleen niiden muutaman Korppoo-vierailun aikana, joista hän on saanut työssään nauttia. Ei haittaa, että vielä Salon kohdalla paistanut aurinko on mennyt pilveen. Maisemat ovat upeita. Siltojen päällä on helppo kuvitella, miltä ne näyttävät kesäkuumalla. Missaamme muutamalla sadalla metrillä ensimmäisen lossin. Se ei haittaa. Täällä ei sovi kiirehtiä.

Merja: ”Se kauppa, mihin olemme menossa on mieletön. Siellä on niin ihana vaatevalikoima ja sisustustuotteita myös. Voi kun ihmiset hoksaisivat, että tänne voi tulla vaikka vain päivän retkelle. Tulla aamulla ja lähteä illalla. Tämä olisi sellaiseen loistava kohde.”

Ajamme koulun ohi, Maarit näkee jonkun viittaavan. Olemme selvästikin laskeutumassa kiireettömyyden olotilaan. Seuraavassa lauttasatamassa ihailemme sanaa terminaali ja mietimme, mihin viereiseltä laiturilta lähtevä lautta veisi. Sinne menee useita autollisia ihmisiä isot kantamukset mukanaan. Maarit muistelee olleensa samaisessa satamassa joskus kauan kauan sitten, ihan pienenä. Silloin vene vei kauas ulkosaaristoon. Mietimme lauttaa odotellessa, miltä tällaisessa paikassa tuntuisi asua. Osaisiko sitä asettua lautan varaan? Entäs jos tulee kriisitilanne ja tarvitaan nopeaa kuljetusta mantereelle?

Maarit: ”Onko sillä liikkeellä verkkokauppaa?”
Merja: ”On. Se taitaa olla elinehto. Kesä on kuitenkin lyhyt.”

Maarit ei kerro, että kysyi verkkokaupasta siksi, että ajatteli saavansa myös myöhemmin hyvät shoppailumahdollisuudet. Jos ei aina pääse retkelle. Odotukset ovat jo kohonneet. Pian, muutaman mutkan ja useamman ohitetun punaisen pienen puutalon jälkeen, saavumme Korppoon keskustaan. Amalias Hem -putiikissa meitä jo odotetaan.

Merja: ”Meillä menee hetki, kun katsomme sitä ensi syksyn mallistoa. Ottaisitko sä sillä aikaa kuvia vai mitä?”
Maarit: ”Mä voisin vähän sovitella…” 😉

(…jatkuu seuraavassa postauksessa)

2 ajatusta postaukseen “Vaateostoksille saaristoon

    1. Niin on – olemme samaa mieltä <3 Illalla postaus putiikista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *