Maltalla

Merja kertoo:

Juhlimme mieheni kanssa helmikuussa 20-vuotishääpäiväämme. Olin juuri silloin toipumassa monen viikon influenssasta ja jaksoin nipin napin raahautua dinnerille. Mutta menin kuin meninkin, koska päätin, että yksi influenssa ei meidän dinneriä estä. 🙂

Sain hääpäivänä lahjaksi kortin, jossa oli kutsu matkalle huhtikuussa. Paikkaa ei kerrottu – vain ajankohta – ja koska siihen oli yli pari kuukautta aikaa, koko matka jäi taka-alalle työkiireiden vuoksi. Kunnes pari viikkoa sitten havahduin, että kohta mennään ja innostuin todella odottamaan reissua.

Kuulin vasta lentokentällä matkakohteen, joka yllätti minut täysin – Malta! En oikein tiennyt, mitä odottaa ja täytyypä tunnustaa, että en olisi koko saarta edes osannut ihan tarkasti Välimerelle sijoittaa. Olisin sijoittanut sen lähemmäksi Kreikkaa, mutta saarihan on aivan Sisilian alapuolella. Lento kesti vain nelisen tuntia: Finnairin suora lento lähti aikaisin aamulla klo 5.50 ja olimme hotellilla jo heti aamuyhdeksän jälkeen.

Malta on kaunis maa, jossa on sopivasti nähtävää kolmen päivän pyrähdykselle. Todella monipuolisesti ravintoloita, kivoja kahviloita, aurinkoa & hienoja nähtävyyksiä. Maltalla on upea historia ja mm. sen pääkaupunki Valletta sekä Vallettan 320 historiallista muistomerkkiä ovat Unescon maailmanperintöluettelossa. Jos Malta matkakohteena kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tutustua saaren mielenkiintoiseen historiaan.

Busseja kulkee ympäri saarta, mutta liikennettä on aika paljon ja bussimatka kestää. Liikuimme osittain busseilla, osittain takseilla. Takseilla on kiinteät hinnat määränpään mukaan, toki hinta kannattaa aina varmistaa taksiin mentäessä.

Valletta on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2018 – kaunis paikka, jossa vietimme melkein kokonaisen päivän. Istuimme kahviloissa, vaeltelimme pitkin katuja, ihastelimme Upper Baracca Gardens -puistoa, josta on upeat näköalat Grand Harbouriin ja Kolmeen kaupunkiin. Menimme perinteisen gondolin dghajsan kyydissä Kolmeen kaupunkiin ja ihailimme Miron & Picasson taidenäyttelyä, joka sattui olemaan juuri nyt kaupungissa.

Tämä kuva on otettu Upper Baracca Gardens -puutarhasta. Tuo iso jahti, joka näkyy reunimmaisena kuvassa, on vaatimattomat 95 m pitkä. Se on yksi maailman suurimmista yksityisistä huvijahdeista. Jahdin nimi on Indian Empress ja googlettamalla löysin tietoa sen omistajasta. Jahti on todella vaikuttava, näimme sen ihan vierestä, kun olimme gondolin kyydissä. Tosin sen vieressäkin olevat jahdit olivat melkoisia, vetää vertoja Monacolle. 🙂

Kävimme myös Mdinassa – salaperäisessä hiljaisessa kaupungissa, jossa asuu nykyään vain 300 aatelissukujen jälkeläistä. Tutustuimme myös Rabatissa katakombeihin, vierailimme megaliittisissa temppeleissä, joita pidetään maailman vanhinpina kivirakennelmina ja joista seitsemän on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. Mutta ennen kaikkea söimme hyvin ja vietimme leppoisaa lomaa. Meillä kummallakin on ollut melkoista kiirettä koko tämä vuosi ja lomanen tuli enemmän kuin tarpeeseen. Ei tarvinnut tuijottaa kelloa, eikä ollut kiire mihinkään, täydellistä. <3

Upea hääpäivälahja, olen todella otettu tästä lahjasta. Koostin vielä pienen videon tästä ihanasta reissusta, toivottavasti Malta voisi myös olla joskus sinun matkakohteesi. 🙂 Video on nähtävissä @tyylitellen instagramissa. Toisessa postauksessa matkan asut, mieheni kun joutui valokuvaajaksi. 😉

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *