Kevät = inspiraatio + muutos

Maarit kirjoittaa:

Kun olin nuori, lähes teini, vaihdoin väkisin viimeistään maaliskuun alkaessa kevättamineet päälle: kevyemmän takin ja pikkukengät. Riippumatta siitä, oliko yhä pakkasta tai maassa paksukin hanki. Maaliskuu on kevätkuukausi, silloin pukeudutaan kevään tavoin. Se lukee kalenterissa. Ja ehkä lisätään vain paksu neuletakki sinne alle. Minusta tuntuu, että vielä muutama vuosi sitten elin niin. Tänään kiskoessani jälleen  villasukkahousuja jalkaani ja vetäessäni pipoa päähäni, mietin, milloin olen muuttunut. Olenko tullut aikuiseksi?

Kevät on minulle aina muutoksen aikaa. Viimeistään maaliskuun koittaessa inspiraatiominäni herää eloon, vaikka en suostu myöntämään, että kaamos ja pimeys minuun varsinaisesti vaikuttaisivat (väitän, etten huomaa niitä). Huomaan sen nykyisin Facebookistani, jonka maaliskuisissa muistoissa toistuvat sanat idea, inspiraatio, tiedän viimein, tahdon… (nuo muistot ovat mielestäni yksi parhaista fb:n ominaisuuksista nykyisin). Olen kevään lapsi. Syntynyt muutama päivä valon puolella. Sillä yleensä myös selitän suhtautumiseni muutokseen. Minä tarvitsen sitä, jopa janoan sitä. Mikään pysyvä ja stabiili eivät saa minua niin innostumaan kuin mahdollisuus kehittämiseen ja kehitykseen. Keväällä muutoksen voi tuntea kaikkialla, myös ihan kadulla…

Se miten ensin luminen katu muuntuu läpinäkyvämmäksi, jopa jääksi, sitten se auringon ansiosta sulaa. Jotkut kohdat nopeammin kuin toiset. Kaduille syntyy pieniä puroja, jotka kuljettavat pimeyttä, talven ahdistusta mutavetenä pois. Hiekka alkaa rahista kenkien alla. Aina välillä tulee jokin kohta, johon meinaa liukastua. Sellaista on elämä, ajattelen: energia- ja inspiraatiopuuskia, jotka vähitelleen sulattavat pimeyden ja tunkkaisuuden. Jotka saavat innostumaan niin, että pienet, mutta joskus  ikävät kuopat matkalla meinaavat jäädä näkemättä.

Tänä keväänä olen enemmän kuin pitkään aikaan muutoksen edessä – ja olen siitä hyvin innoissani! Vaikken vieläkään tiedä, mihin se minua vie. Minulla on myös vahva tunne siitä, että kannattaa vähän painaa jarrua. Odottaa, että ideat kypsyvät riittävästi, ennen kuin niille antaa vallan. Nautiskella auringosta, rakennusvaiheesta, ideoinnista, inspiraatiopuuskista. Se jokin, johon olen menossa, ei ole kaukana. Tunnen sen. Viipyilevä matkateko on joskus tarpeen – ja se on myös ihanaa!

Olen pitkään ajatellut, en ehkä niinkään ääneen sanonut, että en enää haluaisi luoda uutta yksin. Se on kaltaiselleni superitsenäiselle toimijalle suuri muutos. Sitä ajatusta on jo vahvistanut se, miten tämä blogi on päässyt vauhtiin. Kiitos siitä kuuluu myös kaikille teille ihanat lukijamme. <3

Tiedättekö sen tunteen, kun tehdessä jonkin henkilön kanssa töitä, voi kaikin tavoin aistia, että yhdessä olette enemmän kuin toistenne summa? Kun se toinen ihminen täydentää omaa osaamistasi ja huomaat itse täydentäväsi hänen. Kun te molemmat puskette toisianne kehittymään, katsomaan asioita eri näkökulmista, venymään parhaansa yli. Olen jo pitkään tiedostanut, että menestys on riippuvainen siitä, että ympärillä on oikeat ihmiset, joiden kanssa sitä tavoittelee. Tämän alkuvuoden aikana olen saanut elää sitä todeksi. Tuntea, miltä se oikeasti tuntuu. Kiitos Merja. <3

Kun kuvasimme näitä tämän postauksen kuvituksena toimivia flatlay-kuvia, meillä oli ajatuksena tarjota teille inspiraatiota siihen, miten voi jo kaivaa vaatekaapista kevättä esiin, vaikka pakkanen paukkuu. Näistä kuvista tulikin meidän tähän astisen yhteistyön kiteytys. Kun istumme polvillamme uuden työhuoneeni lattialla, välillä kikattaen kuin pienet lapset ja toisinaan hengitystä pidättäen, kun keskitymme niin. Liikutamme esineitä aina millin kerrallaan johonkin suuntaan ja ennustamme valon liikettä illan myötä pimenevässä huoneessa. Siinä hetkessä ymmärrän, kuinka merkittävä asia pienikin muutos usein on, kuten vaikkapa kuvalle – ja kuinka mahtava juttu luovuus voi olla, kun se ei yksin riipu itsestä.

Yhdessä olemme vain enemmän. Yhdessä koetut inspiraation hetket ovat vahvempia. Ja keväinen muutoksen polkukin on tasaisempi, kun sitä ei tarvitse ihan yksin kulkea.

Joko kevään taika on vallannut sinutkin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *